Tällä kertaa käsittelen teollisuuden ja tuottamisen maailmaan sukeltavassa blogissani hitsattuja rakenteita ja niiden käyttökohteita. Mitä etuja hitsaamisesta on? Mitä ovat hitsatut putkistot? Nämä asiat selviävät ihan pian. Hitsaamalla osat saadaan liitettyä toisiinsa Hitsatut elementit ovat useimmiten metallista valmistettuja kappaleiden yhdistelmiä. Näitä käytetään
Me Suomessa olemme onnellisessa asemassa maailmassa voidessamme ajatella hanaveden olevan juomakelpoista. Ehkä tiedätkin, ettei näin suinkaan ole monissa muissa maissa. Monessa maassa hanavesi on joko kummallisen makuista, tai oikeasti niin likaista, ettei sitä kannata juoda. Ja monella ihmisellä ei ole edes mahdollisuutta hanaveteen. Siitäkin huolimatta, että Suomen
Tiesitkö, että eri muovilajeja voidaan jaotella monin eri tavoin. Ei ole olemassa vain yhtä materiaalia, jonka nimi on muovi, vaan se jakautuu moneen, ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaiseen muovilajiin. Jokaisella niistä on omat etunsa ja heikkoutensa. Kerron tässä artikkelissani hieman muovien luokittelusta, ja lopuksi esittelen kertamuovista tehdyt polyuretaanituotte